Hugo Chavez aloitti ehkä jotain merkittävää vähän ennen kuolemaansa.

Hugo Chavez teki puolitoista vuotta sitten jotain lähes vastaavaa, mitä Ranskan presidentti Charles De Gaulle teki 1960-luvun lopussa. 1960 –luvulla De Gaulle oli ensimmäinen valtionjohtaja, joka ymmärsi että USA:n rahanpainaminen on holtitonta ja etteivät USA:n kultavarannot riitä kattamaan kaikkia painettuja dollareita. Hän halusi vaihtaa Ranskan US dollarireservejä kullaksi. Bretton Woods –sopimuksen mukaan USA oli velvoitettu toimittamaan kultaa dollareita vastaan, mutta se ei ollut USA:n kannalta toivottavaa koska dollareita tosiaan oli painettu ”vahingossa” aika paljon liikaa. 

De Gaullen päättäväisyys käynnisti prosessin, joka päättyi Bretton Woods –rahajärjestelmän loppumiseen. Ranska nimittäin sai kultansa, mutta kun muut maat seurasivat Ranskan esimerkkiä, niin lopulta se ei sopinutkaan USA:lle. Richard Nixonin mielestä ei ollut sopivaa antaa kullan virrata pois USA:sta, joten Hän yksinkertaisesti muutti globaalin rahajärjestelmän perustan irtisanomalla Bretton Woods –sopimuksen vuonna -71 ja kieltäytyi toimittamasta muille maille kuuluvia kultavarantoja. Kullan merkitys rahana lopetettiin poliittisella päätöksellä ja siitä lähtien koko maailma on käyttänyt rahana paperia. 

Hugo Chavez vaati loppuvuodesta 2011 Venezuelan, ulkomailla säilytyksessä olevien kultavarantojen kotiuttamista. Hän perusteli toimenpidettä Venezuelan tarpeella suojautua globaalin talousjärjestelmän turbulenssilta.

Chavez siis palautti Venezuelan, ulkomailla säilytyksessä olevat kultavarannot kotimaahansa.  Niin kuin 1960 –luvun lopussa, Ranskan esimerkkiä seurattiin, niin samoin nyt Venezuelan esimerkkiä on seurattu. Saksa nimittäin oli seuraava ja äskettäin vaati kultavarantojensa kotiuttamista.

Saksan kultavarannoista suuri osa on säilytyksessä USA:ssa , Ranskassa ja Englannissa. Kaikki Ranskan maaperällä olevat kultavarannot kotiutetaan Saksaan ja suuri osa USA:ssa olevasta Saksan kullasta tullaan palauttamaan Saksaan. Tämä tosin vie aikaa, tarkemmin 7 vuotta.

Tällä kierroksella Chavez oli ensimmäinen kullan kotiuttaja ja sai kultansa nopeasti. Saksa on toinen kullan kotiuttaja, joten Saksa joutuu odottamaan 7 vuotta saadakseen kultansa. Kyllä vaan, Saksalle ei toimiteta Saksan omistamaa kultaa heti. Toimittajat suostuivat toimittamaan Saksan kullan 7 vuoden aikajakson aikana. Tämä on tärkeä pointti. Miksi Saksalle ei toimiteta kultaa heti? Toimitus itsessään vaatisi muutaman kymmenen lennon järjestämistä ja maksimissaan se kestäisi muutaman kuukauden.

Toki Venezuelan kultavarannot olivat pienemmät kuin Saksan, mutta toinen syy pitkään toimitukseen voi olla se, että toimitettavaa kultaa ei yksinkertaisesti saada toimitettua lyhyemmässä ajassa. Miten näin voisi olla? Onhan Saksan kulta olemassa siellä New Yorkin holvissa. Onko sittenkään? Bundesbank ei ole tehnyt ollenkaan tarkastuskäyntejä kultansa osalta,  eikä se ole ollut muidenkaan keskuspankkien tapana. Esimerkiksi Suomen Pankki ei tee ollenkaan tarkastuskäyntejä Suomen kultavarantojen tallella olemisen varmistamiseksi. 

Englannin pankkijärjestelmässä pankkien on mahdollista käyttää omien sitoumuksien vakuudeksi asiakkaidensa varoja. Lontoo on se paikka missä Suomi säilyttää suurimman osan 49,1 tonnin kultavarannoista. On olemassa kaikki perusteet säännöllisille tarkastuksille, jotta maat voivat olla varmoja kansallisten kultavarantojen olemassaolosta. Koska tarkastuskäyntejä ei tehdä, niin se itsessään luo mahdollisuuden keinotella toisten kullalla. Mitä jos Suomen kulta on vaihdettu sopimukseen kullan palauttamisesta? Olisiko mahdollista että näin olisi tehty jopa täysin laillisesti? Emme voi tietää, mutta halutessaan Suomen Pankki voi selvittää asian.

Seuraava maa, joka vaatii kultansa takaisin, saattaa olla Meksiko. Meksikossa keskustellaan tarkastuksen tekemisestä New Yorkissa ja Lontoossa säilytyksessä oleviin kultavarantoihinsa. Tiettävästi Meksiko ei ole koskaan aikaisemmin tarkastanut kultavarantojaan.  Tarkastuksen jälkeen seuraavana askeleena luonnollisesti on ehkä päätös kotiuttaa kultavarannot. 

Chavez näytti esimerkkiä, niin kuin De Gaulle aikaisemmin ja muut maat seuraavat perässä. Saksa merkittävänä taloutena ei varmasti jää seuraajia vaille. Uskon, että jatkossa useat muutkin maat alkavat kyselemään kultavarantojensa perään, koska kullan monetaarinen rooli on vuosi vuodelta korostumassa.  Silloin kun kulta alkaa liikkua maailmalla erityisen mittavissa määrin, se aiheuttaa muutoksia. Viimeksi maiden kultaryntäys aiheutti koko rahajärjestelmän muutoksen.

Suomen tulisi palauttaa kultavarantonsa Suomen maaperälle viipymättä. Viivyttely pahimmassa tapauksessa maksaa Suomelle Suomen kultavarannot jos ne altistuvat poikkeustilanteessa säilyttäjämaan poikkeustilalakien pakkokeinoille.

Ilkka Hikipää

toimitusjohtaja

KultaEeva Oy